Suomirock

Suomirock elää ja voi hyvin

Suomen metallibändit ja rockyhtyeet ovat niittäneet niin kotimaassa kuin maailmallakin mainetta jo vuosien ajan. Suomirock nousi yhdeksi suosituimmaksi musiikin tyyliksi 1980-luvulla, jolloin monet legendaariset yhtyeet tekivät läpimurtonsa. Kaikille tutut Eppu Normaali, Juice Leskinen ja Ismo Alanko tekivät monet unohtumattomat suomalaiset rockkappaleet tuolloin. Tunnetuimpia ulkomailla menestyneitä suomalaisia yhtyeitä ovat muun muassa Nightwish, HIM, Rasmus, Sentenced ja monet muut. Suomalaiset ovat pärjänneet hyvin kitaramusiikin saralla jo pitkään, sillä monet yhtyeet ovat nousseet kulttiyhtyeiksi myös pienemmissä piireissä. Esimerkiksi Etelä-Amerikassa monet suomalaiset yhtyeet ovat menestyneet varsin hyvin, vaikka ne eivät olisikaan niin suosittuja Suomessa. Hyvä esimerkkejä ovat muun muassa Terveet kädet ja Beherit.

Suomirock oli erityisen suosittua 1980-luvulla, jolloin esimerkiksi Yö yhtyeen kappaleet soivat radioissa ja ravintoloissa. Vaikka suomirockin suosio on hieman laskenut 2000-luvun kuluessa, monet sen nimissä tehdyt kappaleet ovat jääneet soimaan suomalaisten korviin.

Suomirock

Yö yhtyeen kappaleet sisältävät klassikoita

Yö on yksi niistä yhtyeistä, jotka olivat keskeisessä osassa suomirockin nousussa 1980-luvulla. Jos olet ikinä kuunnellut radiota tai käynyt anniskeluravintolassa, on lähes varmaa, että olet joskus kuullut ainakin jonkin Yö yhtyeen kappaleen.

Yön kenties suurimmat hitit ovat Joutsenlaulu, Rakkaus on lumivalkoinen, Laulu Rakkaudelle sekä Tia-Maria. Suurin osa Yön keskeisimmistä kappaleista kirjoitettiin kultaisella 80-luvulla, mutta yhtye teki hittejä myös sen jälkeen. Yhtye julkaisi uransa aikana jopa 23 levyä, joten materiaalia riittää enemmän kuin tarpeeksi. Alun perin Porissa perustetun yhtyeen taru loppui laulaja Olli Lindholmin kuolemaan vuonna 2019.

Suomalaiset yhtyeet ulkomailla

Vaikka suomalaiset yhtyeet ovat enimmäkseen tehneet musiikkia omalla äidinkielellään, myös englanniksi laulaneet yhtyeet ovat pärjänneet varsin mukavasti ulkomailla. Parhaimmillaan suomalaiset yhtyeet ovat täyttäneet suuria stadioneja ulkomailla. Ensimmäiset suomalaiset yhtyeet nauttivat menestystä jo 1960- ja 70-luvuilla, jolloin Wigwam, Tasavallan presidentti sekä Hurriganes lähtivät valloittamaan maailmaa.

1980-luvulla suomalaisella kitaramusiikilla meni kovaa, sillä kotimaassa suomirock oli kovassa huudossa ja ulkomaillakin tuli menestystä. Sturm und drang haluaa nostaa esiin yhden ensimmäisistä maailmalla suosituksi tulleista suomalaisyhtyeistä eli Hanoi Rocksin. Michael Monroen ja Andy McCoyn luotsaama yhtye nousi suuren yleisön suosioon niin Englannissa kuin Japanissakin. Glam rockia, punkia ja bluesia sekoittanut yhtye oli parhaimmillaan 28. Britannian listalla.

Suomirock 2000-luvulla

Viimeisin suomalaisen rockmusiikin nousu koettiin 2000-luvun vaihteessa, rockmusiikki oli tuolloin listoilla hyvin yleistä ja suomirock otti suosiosta osansa. Tuolloin maailman maineeseen nousi HIM, jonka melankolinen ja melodinen metallimusiikki löi läpi niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa. Yhtyeen keulakuvana oli karismaattinen Ville Valo, joka jätti jälkensä suomalaisen rockin kaanoniin ikuisiksi ajoiksi. Apokalyptica oli toinen mielenkiintoinen nimi, sillä yhtye koostui kolmesta sellististä, jotka sovittavat metallin suurnimen Metallican kappaleita selloille.

Suomen metallibändit raivasivat tietään maailmalla monella eri lohkolla. Nightwishistä tuli supersuosittu yhtye, jonka omintakeinen musiikki johdatti bändin suurille stadioneille. Heidän erikoisuutena oli klassisen musiikin laulaja Tarja Turunen, joka erotti Nightwishin muista metallibändeistä. Vaikka yhtyeeseen on tullut jonkin verran muutoksia ja kokoonpano on vaihdellut, Tuomas Holopainen on pystynyt tekemään kovaa jälkeä vuodesta toiseen.