Rockmusiikki
Kuinka rockmusiikki sai alkunsa
Rockmusiikki sai alkunsa Yhdysvalloista 1950-luvun kuluessa ja on siitä asti kuulunut osaksi länsimaista kulttuuria. Sen juuret ovat vahvasti amerikkalaisessa kulttuurissa ja erityisesti bluesissa, josta rock on ottanut aina paljon vaikutteita. Vaikka rockin alle voidaan laittaa monenlaisia tyylejä, niitä kaikkia yhdistää rockin keskeisimmät instrumentit eli sähkökitara ja -basso sekä rummut.
Yksi suuri kehitysvaihe rockissa oli teknologian kehittyminen, sillä äänekkäissä ravintoloissa ei riittänyt akustisten soittimien äänenvoimakkuus. Tämä johti lopulta vahvistimen ja sähkökitaran kehittymiseen, mikä on keskeinen vaihe rockmusiikin historiassa. Siitä tuli nopeasti suuren yleisön suosikki ja 1960-luvulle tultaessa elettiin jo kitaramusiikin kulta-aikaa. The Beatles, Jimi Hendrix ja Led Zeppelin nousivat tuolloin kaikkien ihmisten huulille.
Rockin historia on myöhemmin kehittynyt yhä monimuotoisemmaksi. Jo 1960-luvulla rockin parissa kokeiltiin monenlaista ja sähköiset efektit mahdollistavat soundien lähes rajattoman muokkaamisen. Kitaran, rumpujen ja basson rinnalle nousivat kosketinsoittimet keskeiseksi osaksi rockin soundia.
Näillä sivuilla kerromme:
Rockin historia 1970-luvulla
Vaikka monet pitävät rockmusiikin todellisena kulta-aikana klassista 1960-lukua, myös muilla vuosikymmenillä on tehty paljon mielenkiintoista kitaramusiikkia. Sturm und drang -sivusto haluaa seuraavaksi esitellä 1970-lukua, jolloin varsinkin progressiivinen rock nousi keskeiseen asemaan. Progressiivisessa rockissa korostuu muusikkojen tekninen osaaminen sekä sävellysten monipuolisuus ja rakenteiden kompleksisuus.
Tunnetuimmat progressiivisen rockmusiikin nimet ovat muun muassa King Grimson, Jethro Tull, Genesis sekä Pink Floyd. Kaikille näille oli yhteistä kokeilevuus sekä uudenlaisten äänimaailmojen luonti. Edellä mainitut yhtyeet perustuivat rockin perinnölle, kun taas sen rinnalle syntyi myös hieman raskaampi rockin muoto eli heavy metal. Sen alulle panijoita suuremmassa mittakaavassa olivat esimerkiksi Deep Purple sekä Led Zeppelin.
Rock and roll oli 1950-luvun musiikkia
Rockin historiassa on tärkeää käydä läpi myös sen varhaisin muoto eli rock and roll, joka syntyi Yhdysvalloissa 1950-luvulla. Se edusti tuon ajan kapinalliselle nuoruudelle vapautta ja perinteisten moraalisäädöksien murtumista. Chuck Berry, Little Richard ja tietysti Elvis Presley muuttivat ihmisten käsityksen musiikista ja rockin vallankumous oli alkanut.
1950-luvun rock vaikutti suuresti suomalaiseen musiikkiin. Erityisesti myöhemmin 1980-luvulla suosittu suomirock oli historiallisesti samaa jatkumoa 1950-luvun rock and rollille. Sähkökitarasta tuli hyvän musiikin tavaramerkki ja monet kappaleet pohjautuvat samanlaisille sointukierroille kuin mitä rock and rollissa oli käytetty 1950-luvulla. Rock and roll on jäänyt elämään varsinkin niin sanotun teddykulttuurin piirissä, jossa ihannoidaan 1950-luvun amerikkalaiseen kulttuuriin kuuluvia asioita.
Rockmusiikki muovautuu uudestaan 1990-luvulla
Rockmusiikki on ollut jatkuvassa liikkeessä aina siitä asti, kun rock and roll lanseerattiin suurelle yleisölle 1950-luvulla. 1990-luvulle tultaessa rock sai jälleen uusia vivahteita, kun muusikot yhdistelivät vanhoja musiikkityylejä ja loivat uudenlaisia soundeja. Varsinkin vuosikymmenen alussa grunge musiikki oli kovaa valuuttaa maailmalla. Se oli jatkumoa jo 1970-luvulla esiin tulleelle punkmusiikille, jonka alkukantainen ilmaisu sai paljon kannattajia ihmisten keskuudessa.
The Beatles on yhtye, josta monet ovat ottaneet vaikutteita. Rockmusiikki sai uuden Beatlesin 1990-luvulla, kun brittipoppi valtasi soittolistat maailmalla. Britanniasta nousi tuolloin monia merkittäviä yhtyeitä, kuten Blur ja The Oasis sekä Suede, jotka jatkoivat briteissä tehdyn popmusiikin perintöä. Britpoppiin kuuluvat artistit ja yhtyeet hakivat vaikutteensa suoraan vanhemmasta brittiläisestä popmusiikista, kuten The Beatlesista, The Whosta sekä The Kinksistä.
Rockmusiiki elää vieläkin
Rockmusiikki on tullut jäädäkseen ja sillä on vielä tänäkin päivänä paljon kuuntelijoita ympäri maailmaa. Vaikka viime vuosina suurin suosio on kiertänyt rockmusiikkia soittavia yhtyeitä, se ei ole häviämässä mihinkään vaan pikemminkin päin vastoin. Sen ympärillä on luotu yhä uusia ja monimuotoisempia tyylejä, joissa sekoitellaan vanhaa rockia, countrya ja jopa konemusiikkia keskenään.
Tulevaisuus näyttää sen, mihin suuntaan rockmusiikki kehittyy. On hyvin tyypillistä, että samat tyylisuunnat elävät renessanssinsa aina uudelleen säännöllisin väliajoin. Todennäköistä onkin, että rockmusiikissa toisaalta kierrätetään vanhoja asioita ja tuodaan uusia näkökulmia askel kerrallaan.